Ensimmäinen tekemäni kitara, aikaa meni yli 100 h, noin 90% kitarasta tehty kotona keittiössä, josta juttu Riffi lehdessä no. 4/2001 juttu kokonaisuudessaan alempana sivulla nimellä Keittiökitara. (Riffi lehden jutun jälkeen kitaraa paranneltu, mm. mikkikehykset vaihdettu, talla jyrsitty matalammaksi ja muita hienosäätöjä tehty). Perustietoa: runko mahonkia loimuvaahterakansi kaula mahonkia otelauta ruusupuu jumbonauhat mikit schaller humbucker virityskoneisto schaller kullatut osat Pinta nitroselluloosalakka (DICCO) Kaula käsitelty CLOU-puuvahalla

Riffi no. 4/2001

Teksti: Tapio Peltonen

Keittiökitara

Jos mies on toiminut leipurina, Kirkan roudarina, kasvattanut ja valokuvannut orkideoita ynnä muuta, niin kyllä kai hän yhden sähkökitaran rakentaa, jos niin haluaa? Jarmo Salmi valmisti pääosin keittiössään kitaran ilman aiempaa soitinrakennuskokemusta sadassa tunnissa. Malliksi valikoitui vaativa Les Paul - ja lastut lentelivät.

Jarmo Salmelle, kuten niin monelle meistä, on ominaista innostua ajoittain palavasti jostain asiasta. Tulee halu ottaa selville kaikki asiaan liittyvät seikat, penkoa kirjastot ja koluta netit. Harva meistä antaa kuitenkaan innostuksensa johtaa niin pitkälle kuin Jarmo rakentaessaan Les Paulin. Idea omaan kitaranvalmistukseen syntyi pikkuhiljaa. Itse asiassa se vaati parin kuukauden kypsyttelyn, mutta kun päätös oli tehty, pantiin tuulemaan.

Jarmo tilasi Erkki Okkoselta Leppävirralta Les Paulin piirrustukset. Samasta paikasta hän hankki myös tarvittavat puut ja muut osat. Kohta keittiön pöydällä oli kasa lautoja ja piirrustukset. Tästä se lähti! Netistä löytyi ohjeita puiden liimaamiseen ja jatkokäsittelyyn. Koska kotona ei ollut tarvittavia työkaluja, suuntasi Jarmo kaverinsa puusepänverstaalle, jossa lankut höylättiin ja liimattiin. Seuraavaksi irrotettiin vannesahalla piirrustusten mukainen aihio yhteenliimatusta puulevystä. Runko valmistettiin oikeaoppisesti liimaamalla kaksi loimuvaahteran palaa mahonkirunkoon. Seuraava vaihe aiheuttikin jo päänvaivaa : miten tehtäisiin rungon yläosan kaarevuudet?

Kartta kannesta

Gibsonin Les Paul -mallissa on rungon yläosa viulumaiseen tapaan keskeltä koholla. Viuluissa muoto on tehty pienillä ns. sormihöylillä työstämällä. Akustisten seikkojen takia on kansi vielä reunoja kohti ohentuva (samoin orkesterikitarassa), mutta sähkökitarassa kyseessä ovat muotoseikat. Jarmo lainasi aidon Les Paulin malliksi ja piirsi sen kannesta eräänlaisen topografisen kartan. Omaan aihioon hän sitten teki merkit samaan tapaan kuin karttojen korkeuskäyrät merkitään, ja porasi pylväsporakoneella reikiä vieriviereen pitkin piirrettyjä merkintöjä. Pylväsporakoneella pystyi tekemään reiät tarkasti mitattuihin määräsyvyyksiin, mutta jatkotyöstäminen pohditutti: kuinka jyrkkäreunaiset porausjäljet silotettaisiin kaunismuotoiseksi kanneksi? Kokeilu sormihöylällä antoi huonoja tuloksia. Vaahtera on kovaa puuta ja Jarmo päätti hankkia kovat työkalutkin. Hän sai lainaksi mm. hitsaussaumojen käsittelyyn tarkoitetun sähköhiomakoneen, jolla sitten muotoili porausten jättämät olakkeet tasaisiksi.

Keittiössä oli melua ja pölyä. Ennen operaatiota piti varmistaa, ettei vaimoväki ollut kotosalla ja työn loppuvaiheessa peitti keittiön pinnat tasainen parin millin vahvuinen puupölykerros. Lopullinen viimeistely tehtiin eri karkeuksia olevilla hiomapapereilla. Pylväsporakonetta käytettiin myös mikrofonien ja säätimien kolojen tekemiseen. Lopuksi piti enää tehdä käsiporakoneella pitkää terää käyttäen viistosti reiät mikin kolosta toiseen, sekä kytkimien ja potikoiden välille. Hieman syntyi ihmettelyä, kun kesken porauksen alkoi kitara aavemaisesti nousta keittiön pöydältä ylös. Kyseessä ei ollut paranormaali ilmiö, vaan kitaran alle suojaksi levitetty pyyhe kietoutui läpitulleeseen poranterään ja pönkäsi rungon samalla terhakasti ylös.

Kriittiset kulmat

Runko oli nyt ns. puuvalmis, vain kaulan liitoskolo puuttui. Kaulan teko aloitettiin asentamalla ruusupuiseen otelautaan nauhat ja otelautamerkit. Nauhankolot oli Okkonen tehnyt valmiiksi oikeille etäisyyksille. Nauhojen paikoilleen vasaroinnin jälkeen suoritettiin niiden hionta hiomakivellä ja viimeistely vesihiontapapereillä 1 000 karkeusasteeseen saakka. Otelautamerkkien vaatimat suorakaiteen muotoiset kolot tehtiin taltalla, kirurgin tarkkuudella ja merkit asennettiin epoksin ja puupölyn sekoituksella. Otelaudan sivuun liimattiin tässä vaiheessa myös reunalistat ja lopuksi otelauta liimattiin mahonkilankkuun, jossa kaula sitten muotoiltiin. Ensin oli kuitenkin tehty otelaudan alle kolo, johon upotettiin kaularauta. (Soitinrakentaja Lassi Nurmi on valmistanut sähkökitaroita ja bassojakin ilman kaularautaa ja kokemukset ovat hänen mukaansa olleet erinomaiset. Kun laminoitava otelauta on tarpeeksi paksu, ei taipumisia tapahdu. Samalla soundikin paranee - jää pois se raudan tuoma kovuus).

Kaula kiinni

Rungon ja kaulan liitokseksi valittiin ns. lohenpyrstöliitoksen sijaan yksinkertaisempi suorakaiteen muotoinen liitos. Siitä tuli talttaa ja viilaa käyttäen niin sopiva , että liimausvaiheessa tarvittiin puristimien apua paikoilleensovituksessa. Alkuperäisen piirrustuksen mukainen kaula tuntui tekijästä kumminkin epämukavalta. Niinpä kaulaa muotoiltiin ahkerasti useamman päivän ajan, kunnes käsi antoi hyväksyntänsä. Lavan koristukseksi hankittiin Etolasta mustaa muovilevyä, johon Jarmo sitten suunnitteli omat koristuksensa. Tietokoneesta löytyivät tyylitellyt nimikirjaimet ja oma horoskooppimerkki, oinaan kuva. Nämä hän pyysi ystävänsä painamaan silkkipainossa lavan muoviin.

Nyt seurasi rakentamisen tärkein vaihe: kaulan ja kopan liittämien toisiinsa oikealla kaltevuudella. Joku suositteli kulmaksi normaalia loivempaa 2,5 -3,0 astetta. Tämä osoittautui myöhemmin kuitenkin liian loivaksi. Metalliosat eivät salli kielille riittävän kulman syntymistä tallan ja peräkappaleen välille. Talla on laskettu alimpaan mahdolliseen asentoon, mutta silti jäävät kielet aavistuksen verran liian korkealle otelaudasta. Tilanteen voi onneksi korjata veilä tulevaisuudessa vaihtamalla toisenlaisen tallan ja peräkappaleen.

WC Varattu

Pintakäsittelyn tekeminen ja lopullinen viimeistely sekä trimmaus ovat monta kertaa harrastajarakentajan pahimpia kompastuskiviä. Jarmo ryhtyi rohkeasti työhön ja värjäsi kitaran kannen tavallisella vesipetsillä. Pintaan hän päätti laittaa nitroselluloosalakan, Ensin oli kuitenkin opeteltava uusi työskentelytapa: pulituurilla tapahtuva lakkapinnan viimeistely on jo katoamassa oleva perinteinen taito, jonka rakentaja opetteli. Väri ei kuitenkaan miellyttänyt pitemmän päälle, joten Jarmo otti siklillä pinnan puhtaaksi. Väriksi vaihtui aiemman punertavasävyisen tilalle oranssinkeltainen.

Nyt lainattiin kaverilta paineilmakompressori ja maaliruisku, jotta puuha sujuisi helpommin. Vessa saikin toimia lakkaamona. Taas tarkastettiin tilanne - ketään ei ollut kotona ja melun takia lapsen huoneeseen sijoitettu kompressori laitettiin jyskyttämään. Maalipistooli oli kuitenkin viallinen ja pinnasta tuli epätasainen ja röpelöinen. Lakkasumukin oli ikävällä tavalla kuorruttanut vessan ja pyyhkeetkin olivat koppuraisina. Saattoi olla korvamakiaa tiedossa...

Pinta jouduttiin vielä kerran hiomaan puupuhtaaksi ja kitara vietiin kaverille, joka oli tehnyt automaalauksia. Pintaan ruiskutettiin kolme kerrosta lakkaa tarpeeksi ohennettuna ja nyt tulos oli jo tyydyttävä (puleerauksen jälkeen). Kaula käsiteltiin puuöljyllä, samoin takaosakin. Mikeiksi valittiin Schallerin humbuckerit . Niiden resistanssi on noin 7 kilo-ohmia ja potikoiden 500 kilo-ohmia.

Soittamaan

Nyt kitara oli valmis, ja tulos taisi yllätti niin tekijän kuin taustajoukotkin. Kitaraa koesoitti ystävä keikkaolosuhteissa ja ihasteli soundia verrattuna käytössä olleeseen stratoon. Neljä henkilöä olisi sittemmin halunnut tilata itselleen Jarmon tekemän Les Paulin, mutta hän ei halua ryhtyä moiseen, nyt on tekeillä Telecaster.

Toimittaja kokeili luonnollisesti kitaraa, joskin ilman vahvistinta. Seuraavia huomioita kertyi. Sointi on vielä uutuuttaan raaka soundi, mutta paranee soittamalla. Pieniä yksityiskohtia voi vielä hiukan justeerata. Esimerkiksi satulan koloja pitää syventää. Samoin peräkappale on saatava alemmaksi, jotta syntyy riittävä kulma kielille, Sitten voikin laskea kieliä alemmas. Rungon takaosan reunaa voisi ihan mukavuussyistä pyöristää. Muuten soitin on suhteellisen mallikas peli ihan kaupan hyllyiltä löytyviinkin verrattuna. Kohtuullisen mukaville tuntipalkoillekin pääsee nykyisillä Gibsonien hinnoilla. Hatunnostonarvoinen suoritus ensikertalaiselta!

Teknisiä tietoja:

• Otelaudan leveys 1. nauhan kohdalla: 43,5mm
• Otelaudan paksuus 1. nauhan kohdalla: 24mm
• Kielten korkeus otelaudasta 12. nauhalta: ala-E: 2,7mm, ylä-E: 2mm
• Rungon paksuus: 50mm. reunasta (mahonki 43,5mm, vaahtera 8,5mm)
• Schallerin mikrofonit